keskiviikko 31. lokakuuta 2018

Psykologifoorumi 2018


Psykologifoorumi. Kääntäkäämme katseemme taaksepäin, noin kuukauden takaiseen aikaan, jolloin tämä innostava tapahtuma saapui koettavaksemme, haistettavaksemme ja maistettavaksemme. En ollut kerinnyt herätä monenakaan aamuna yliopisto-opiskelijan statuksella, kun kyseisestä tapahtumasta jo alettiin puhua ja osallistumiseen rohkaisemaan. Joten tein sen, jonka jokainen todellinen lampaanomaisesti eksyksissä oleva fuksi ja ilmoittauduin tapahtumaan tietämättä paljoakaan, mitä se pitäisi sisällään. Kaiken informaatiotulvan keskellä en kerinnyt ottaa selvää edes foorumipäivään mennessä, mistä todella oli kysymys tai miten se käytännössä järjestyisi. Se ei kuitenkaan haitannut.

Psykologifoorumin tämänvuotinen teema oli muotoiltu otsikkoon “Rohkeutta työelämään”. Juuri opintonsa aloittaneelle teema tuntui alkuun kaukaiselta ja epäilys nousi mieleeni, saisinkohan paljoakaan päivästä irti. Voi kuinka väärässä olinkaan.

Päivä aloitettiin yhdessä “Psykologin jalanjäljissä” -talkshowlla, jossa Annarilla Ahtola, Pirkko-Liisa Hyttinen, Kristiina Lehmus ja Maija Korhonen avasivat, minkälaisia teitä heistä kukanenkin on kulkenut juuri niihin työtehtäviin, joissa nykyään toimivat. Oli mielenkiintoista kuulla jokaisen henkilökohtaisesta polusta akateemisella urallaan, rohkaisevaa jälleen kerran varmistua siitä, ettei ole olemassa “tyypillistä” psykologia ja jännittävää tajuta, että monien, ellei jokaisen tie oli mennyt kovin eri reittiä, kuin he itse olivat suunnitelleet. Mikä vitsi siinäkin on, kun yhä useampien psykologien tarinoita kuunnellessa tuntuu, että jos julistaa ettei koskaan tule jotain tekemään, niin juuri sinne näyttää lopulta päätyvän? Saa nähdä, mistä sitä itsensä vielä tuleekaan löytämään.



Seuraavaksi tuli työpajojen vuoro. Olin ilmoittautuessa hutinut rastia ruutuun summanmutikassa, toivoen että tein oikeat päätökset, sillä jokainen työpaja kuulosti mielenkiintoiselta ja osallistumisen arvoiselta. Päädyin lopulta Kristiina Lehmuksen vetämään “Psykologi yrityksen menestyksen mahdollistajana” -työpajaan, liekö yrittäjä-isäni vuoksi, joka vitsailee, että ammattinimikkeen saatuani tulen laittamaan hänen yrityksessään hommat kuntoon. Jotain kotoista työpajan nimessä kuitenkin oli, enkä kadu, että juuri sinne päädyin.

Lyhyen opiskelu-urani aikana olen kokenut valtavaa ylitsevuotavuutta tässä vaihtoehtojen viidakossa, jossa pitäisi osata navigoida tiensä sopivien valintojen luokse saadakseen rakennettua itselleen juuri sen tulevan psykologin identiteetin, jota halajaa. En ole vielä luopunut ehkä naiiveista ja yksioikoisista ajatuksistani liittyen omaan polkuuni psykologiksi kasvamisessa, mutta olen ollut yllättynyt, kuinka valtavan laaja kirjo erilaisia tehtäviä ammattinimikkeen alla on. En ollut miettinyt työ- ja organisaatiopsykologiaa termiä enempää, mutta Kristiinan työpajassa aloin jopa miettiä, että olisiko tässä yksi vaihtoehto, jopa minulle? Käsitykseni itsestäni psykologian opiskelijana ja ajatukseni mahdollisesta tulevaisuudestani ovat siis vielä vahvasti etsinnässä, mutta se hämmästyneelle fuksille suotakoon. (Ja yhtälailla kelle tahansa alaa opiskelevalle tai sillä työskentelevälle; vieläkin tärykalvoissani kaikuu ensimmäisinä viikkoina meille suunnatut sanat: “Tällä alalla ette koskaan tule valmiiksi.” Sen oli kai tarkoitus lohduttaa.)

Toinen hakuammuntani osui Hanna Lahtisen työpajaan myötätuntouupumuksesta psykologin työssä. Työpaja antoi rauhaa huolestuneelle mielelle, joka jo nyt hieman pelonsekaisesti ajattelee aikaa, jolloin pitäisi pystyä toista ihmistä kohtaamaan ja jopa ehkä hieman auttamaan, ilman että joutuu kantamaan jokaista kuulemaansa ongelmaa ja traumaattista kokemusta mukanansa kotiin. Minulla se aika on vielä armollisen kaukana (ainakin vielä tuntuu siltä), mutten usko, että koskaan on liian aikaista oppia tunnistamaan myötätuntouupumusta itsessään ja saada työkaluja sen ennaltaehkäisemiseen ja siitä selviämiseen. Jos haluaa työkseen oppia ymmärtämään ihmismieltä, kohtaamaan elämän ongelmia ja löytämään apukeinoja niistä selviämiseen, miksei aloittaisi itsestään?



Päivä päättyi yhteiseen Jaakko Sahimaan luentoon merkityksellisyydestä. Puhe kävi motivaatiossa, visiossa, kutsumuksessa ja monissa muissa mediaseksikkäissäkin termeissä. Lopulta mitä luennosta jäi käteen pitkähkön päivän päätteeksi oli syvempi ymmärrys, miksi niin monet suuntautuvat toimimaan psykologian eri toimialoilla. Jokainen niistä sisältää paljon haasteita, heittäytymistä, konflikteja ja epätäydellisyyden sietämistä niin itsessä kuin muissakin, mutta lopulta tietoisuus siitä, että psykologina pääsee tekemään työtä, joka vaikuttaa, kehittää, varustaa ja jolla on merkitystä, tekee kaikesta sen vaivan arvoista.

Olen todella kiitollinen, että minulla on vielä aikaa kasvaa ihmisenä ja rakentaa omaa psykologin identiteettiäni ennen ammattiin hyppäämistä, mutten voi kieltää etteikö Psykologifoorumin kaltaiset tapahtumat saisi sormiani jo nyt hieman syyhyämään innostuksesta. Tieni on vielä hämärän peitossa ja se tulee sisältämään varmasti monia mutkia ja epäilyksen hetkiä, mutta kuitenkin haluttu määränpää häämöttää silti mielessä. Minusta on tulossa psykologi.


Aino Roimaa