keskiviikko 31. lokakuuta 2018

Psykologifoorumi 2018


Psykologifoorumi. Kääntäkäämme katseemme taaksepäin, noin kuukauden takaiseen aikaan, jolloin tämä innostava tapahtuma saapui koettavaksemme, haistettavaksemme ja maistettavaksemme. En ollut kerinnyt herätä monenakaan aamuna yliopisto-opiskelijan statuksella, kun kyseisestä tapahtumasta jo alettiin puhua ja osallistumiseen rohkaisemaan. Joten tein sen, jonka jokainen todellinen lampaanomaisesti eksyksissä oleva fuksi ja ilmoittauduin tapahtumaan tietämättä paljoakaan, mitä se pitäisi sisällään. Kaiken informaatiotulvan keskellä en kerinnyt ottaa selvää edes foorumipäivään mennessä, mistä todella oli kysymys tai miten se käytännössä järjestyisi. Se ei kuitenkaan haitannut.

Psykologifoorumin tämänvuotinen teema oli muotoiltu otsikkoon “Rohkeutta työelämään”. Juuri opintonsa aloittaneelle teema tuntui alkuun kaukaiselta ja epäilys nousi mieleeni, saisinkohan paljoakaan päivästä irti. Voi kuinka väärässä olinkaan.

Päivä aloitettiin yhdessä “Psykologin jalanjäljissä” -talkshowlla, jossa Annarilla Ahtola, Pirkko-Liisa Hyttinen, Kristiina Lehmus ja Maija Korhonen avasivat, minkälaisia teitä heistä kukanenkin on kulkenut juuri niihin työtehtäviin, joissa nykyään toimivat. Oli mielenkiintoista kuulla jokaisen henkilökohtaisesta polusta akateemisella urallaan, rohkaisevaa jälleen kerran varmistua siitä, ettei ole olemassa “tyypillistä” psykologia ja jännittävää tajuta, että monien, ellei jokaisen tie oli mennyt kovin eri reittiä, kuin he itse olivat suunnitelleet. Mikä vitsi siinäkin on, kun yhä useampien psykologien tarinoita kuunnellessa tuntuu, että jos julistaa ettei koskaan tule jotain tekemään, niin juuri sinne näyttää lopulta päätyvän? Saa nähdä, mistä sitä itsensä vielä tuleekaan löytämään.



Seuraavaksi tuli työpajojen vuoro. Olin ilmoittautuessa hutinut rastia ruutuun summanmutikassa, toivoen että tein oikeat päätökset, sillä jokainen työpaja kuulosti mielenkiintoiselta ja osallistumisen arvoiselta. Päädyin lopulta Kristiina Lehmuksen vetämään “Psykologi yrityksen menestyksen mahdollistajana” -työpajaan, liekö yrittäjä-isäni vuoksi, joka vitsailee, että ammattinimikkeen saatuani tulen laittamaan hänen yrityksessään hommat kuntoon. Jotain kotoista työpajan nimessä kuitenkin oli, enkä kadu, että juuri sinne päädyin.

Lyhyen opiskelu-urani aikana olen kokenut valtavaa ylitsevuotavuutta tässä vaihtoehtojen viidakossa, jossa pitäisi osata navigoida tiensä sopivien valintojen luokse saadakseen rakennettua itselleen juuri sen tulevan psykologin identiteetin, jota halajaa. En ole vielä luopunut ehkä naiiveista ja yksioikoisista ajatuksistani liittyen omaan polkuuni psykologiksi kasvamisessa, mutta olen ollut yllättynyt, kuinka valtavan laaja kirjo erilaisia tehtäviä ammattinimikkeen alla on. En ollut miettinyt työ- ja organisaatiopsykologiaa termiä enempää, mutta Kristiinan työpajassa aloin jopa miettiä, että olisiko tässä yksi vaihtoehto, jopa minulle? Käsitykseni itsestäni psykologian opiskelijana ja ajatukseni mahdollisesta tulevaisuudestani ovat siis vielä vahvasti etsinnässä, mutta se hämmästyneelle fuksille suotakoon. (Ja yhtälailla kelle tahansa alaa opiskelevalle tai sillä työskentelevälle; vieläkin tärykalvoissani kaikuu ensimmäisinä viikkoina meille suunnatut sanat: “Tällä alalla ette koskaan tule valmiiksi.” Sen oli kai tarkoitus lohduttaa.)

Toinen hakuammuntani osui Hanna Lahtisen työpajaan myötätuntouupumuksesta psykologin työssä. Työpaja antoi rauhaa huolestuneelle mielelle, joka jo nyt hieman pelonsekaisesti ajattelee aikaa, jolloin pitäisi pystyä toista ihmistä kohtaamaan ja jopa ehkä hieman auttamaan, ilman että joutuu kantamaan jokaista kuulemaansa ongelmaa ja traumaattista kokemusta mukanansa kotiin. Minulla se aika on vielä armollisen kaukana (ainakin vielä tuntuu siltä), mutten usko, että koskaan on liian aikaista oppia tunnistamaan myötätuntouupumusta itsessään ja saada työkaluja sen ennaltaehkäisemiseen ja siitä selviämiseen. Jos haluaa työkseen oppia ymmärtämään ihmismieltä, kohtaamaan elämän ongelmia ja löytämään apukeinoja niistä selviämiseen, miksei aloittaisi itsestään?



Päivä päättyi yhteiseen Jaakko Sahimaan luentoon merkityksellisyydestä. Puhe kävi motivaatiossa, visiossa, kutsumuksessa ja monissa muissa mediaseksikkäissäkin termeissä. Lopulta mitä luennosta jäi käteen pitkähkön päivän päätteeksi oli syvempi ymmärrys, miksi niin monet suuntautuvat toimimaan psykologian eri toimialoilla. Jokainen niistä sisältää paljon haasteita, heittäytymistä, konflikteja ja epätäydellisyyden sietämistä niin itsessä kuin muissakin, mutta lopulta tietoisuus siitä, että psykologina pääsee tekemään työtä, joka vaikuttaa, kehittää, varustaa ja jolla on merkitystä, tekee kaikesta sen vaivan arvoista.

Olen todella kiitollinen, että minulla on vielä aikaa kasvaa ihmisenä ja rakentaa omaa psykologin identiteettiäni ennen ammattiin hyppäämistä, mutten voi kieltää etteikö Psykologifoorumin kaltaiset tapahtumat saisi sormiani jo nyt hieman syyhyämään innostuksesta. Tieni on vielä hämärän peitossa ja se tulee sisältämään varmasti monia mutkia ja epäilyksen hetkiä, mutta kuitenkin haluttu määränpää häämöttää silti mielessä. Minusta on tulossa psykologi.


Aino Roimaa

tiistai 11. syyskuuta 2018

Hallituksen ryhmäytymisviikonloppu Tahkolla

Heti hallituskauden alettua keskustelimme yhdessä ryhmäytymisestä, sen hyödyistä ja tarpeellisuudesta. Halusimme tutustua toisiimme paremmin tavoitteenamme tiivis porukka, joka tekee töitä rennolla meiningillä, mutta tosissaan ja toisia tukien. Päätimme siis, että tänä vuonna panostamme ja sitoudumme ryhmäytymiseen parhaamme mukaan.

Vaikka olemme alusta asti olleet toimiva tiimi ja kavereita keskenämme, on ryhmäytyminen tiivistänyt joukkoamme entisestään. Jokainen on sitoutunut, kuten alussa sovimme ja meillä on ollut hauskaa yhdessä, mikä on totta kai heijastunut myös kokousten ilmapiiriin. Yhdentoista hengen kokoonpanollamme ryhmäytymisten järjestäminen on sujunut vaivatta kerran kuussa. Ohjelmaan on kuulunut mm. rentoa peli-iltaa nyyttäriperiaatteella, makkaranpaistoretki Kuhasaloon sekä Huonepakopeli. Keväällä aloimme pohtia myös mahdollista mökkireissua ja viime viikonloppuna tämä ajatus vihdoin toteutui.

Lähdimme siis perjantaina kahden aikaan ajelemaan kohti Tahkoa, harmiksemme muutamaa jäsentä lukuunottamatta. Kaupan kautta saavuimme mökille majoittautumaan ja ruuanlaittoon. Ruokailun jälkeen kävimme tähän asti mennyttä kautta läpi ja keskustelimme siitä, missä ollemme onnistuneet ja missä voisimme vielä parantaa.

Olimme yhtä mieltä siitä, että hallituskausi on mennyt tähän asti todella hyvin ja olemme onnistuneet niin yksilöinä pesteissämme kuin yhdessä koko hallituksena. Erityisesti esiin nousi aikaansaavuus sekä erinomainen ryhmähenki. Olemme olleet aktiivisia moneen suuntaan ja järjestäneet paljon tapahtumia. Oli myös ilo yhdessä todeta, että meidän porukassa mielipiteensä saa sanoa muiden reaktioita pelkäämättä ja jokainen näkökulma myös huomioidaan. Lisäksi aina voi pyytää apua ja kysyä neuvoa sekä luottaa siihen, että hommat hoituu. Toki kaiken positiivisuuden keskellä myös rakentavaa palautetta tarvitaan ja pari kehitysehdotusta esitettiinkin liittyen kokousten pituuteen sekä WhatsApp-ryhmämme iltapainoitteiseen aktiivisuuteen. Keskustelu oli siis antoisa, mutta jäi ainoaksi "viralliseksi" osuudeksi reissullamme, sillä pääasiallinen tarkoitus oli kuitenkin pitää hauskaa ilman velvollisuuksia. Ilta jatkuikin rennosti saunoen ja pelaillen.



Lauantaiaamuna aamupalan jälkeen lähdimme reippailulle ajatuksena kiivetä Tahkovuoren huipulle. Tuhat porrasta kannatti nousta, sillä näkymät huipulta olivat upeat. Matkalla alaspäin pistäydyimme vielä Panorama-kahvilassa pienelle tauolle ihastelemaan maisemia. Lenkki oli loistava aloitus aamulle; herättiin kunnolla ja saatiin hiki virtaamaan. Mökille saavuttiin pari tuntia myöhemmin saunaan ja lounaalle.



Iltapäivällä oli luvassa reissun kohokohta. Mitä olisikaan mökkireissu ilman mökkiolympialaisia? Leikkimielinen (kilpailuhenkisimmille ei niin leikkimielinen) kisailu on aina hyvästä. Sairastapauksista ja poissaoloista johtuen saimme kokoon kaksi kolmen hengen joukkuetta: Lammastrio ja Kuumat Keisarinnat. Lajeina oli mm. tulitikunheitto, sukkahousuheijari sekä kananmunaviesti. Kahden ensimmäisen lajin jälkeen Lammastrio oli karkumatkalla voitettuaan molemmat lajit. Kuumat Keisarinnat kuitenkin sisuuntuivat ja nousivat takaa-ajoasemasta voittoon. Tärkeintä kuitenkin, että saatiin pitää hauskaa yhdessä ja hyvää kuva- ja videomateriaaliakin kertyi. Jatkoimme iltaa rupatellen, herkutellen ja korttia pelaillen. Muutama meistä jaksoi vielä lähteä tutustumaan paikalliseen Karhu-baariin.



Lammastrio

Kuumat Keisarinnat

Sunnuntaiaamulle ei erityisempää ohjelmaa ollut. Aamupalan ja mökin siivouksen jälkeen tavarat autoon ja kotimatkalle. Kaiken kaikkiaan reissu oli todella onnistunut. Saimme hienoja muistoja ja pääsimme pois velvollisuuksien ääreltä. Oli tärkeää päästä olemaan yhdessä hauskaa pitäen ilman sen suurempia tehtäviä tai virallisia osuuksia. Me hallituksessa teemme paljon työtä vapaaehtoisesti, joten myös tällaisia hetkiä yhdessä tarvitaan. Viikonloppureissu myös ryhmäyttää aivan eri tavalla kuin lyhyt muutaman tunnin tapaaminen, joten tämänkin takia reissun toteutuminen oli tärkeää.

Harmillisesti puolikuntoisia reissaajia taisi löytyä enemmän kuin täysin terveitä, mutta tämä ei hauskanpitoa haitannut. Uskon, että jokainen meistä nautti viikonlopusta ja kaikille jäi hyvä fiilis jatkaa kohti loppuvuotta.

Meillä on upea hallitus ja tämän viikonlopun jälkeen entistäkin yhtenäisempi!

Noora,
Viestintävastaava