maanantai 18. huhtikuuta 2016

Joensuusta


”Ai hait Joensuuhun ekana vaihtoehtona?”
”Ootko aatellu hakee jotain siirtoa?”
”Miten sä oikeen pärjäät siellä?”

Kuva otettu omien opintojeni alkamista edeltävänä päivänä. Aika tyhjää oli kampuksella. :)
Tällaisia kysymyksiä on tullut vastaan, kun olen kertonut uusille tuttavuuksille opinnoistani ja siitä, että suoritan niitä Itä-Suomessa, Joensuussa. Jyväskylästä on melko epätyypillistä hakeutua tännepäin Suomea opiskelemaan, mikä lienee yksi syy ihmettelylle. Vielä epätyypillisempää se on varmasti heille, jotka ovat kotoisin pääkaupunkiseudulta tai länsirannikolta. Joensuuta ei myöskään voi syyttää kovin keskeisestä sijainnista, joten suurin osa tuntemistani ihmisistä ei ole koskaan edes käynyt koko kaupungissa (mukaan lukien minä, ennen kun hain tänne opiskelemaan).

Suhtautuminen, jota sävyttää sääli ja ihmetys, voi saada miettimään, onko tehnyt oikean valinnan. Tällainen vähättelevä ilmapiiri on havaittavissa myös joidenkin Joensuussa opiskelevien keskuudessa. Itse asiassa sitä voisi kutsua suorastaan ilmiöksi. Tämähän on aika pieni paikka, ja vaihtoehtona olisi ollut esimerkiksi Helsinki ja Tampere. Paljon olisi ihmisiä ja baareja, vapaa-ajanvietettä ja vähän sitä ison kaupungin menoa. Sen olisi voinut valita, mutta täällä sitä ollaan. Susirajalla, jossa Siperian-tuulet puhaltaa ja haalaribileitä on vain neljä kertaa vuodessa. 8-approkin on lähinnä sympaattisen pienimuotoinen tapahtuma verrattuna Hämeenkadun tai Kauppakadun approon.
 
Aurinkoinen päivä Utran saarella fuksivuoden ekan viikon sunnuntaina

Sympaattisen pieni. Pieni on tietysti suhteellista, mutta sympaattisuus on kyllä piirre, mitä Joensuussa ja joensuulaisissa on. Joensuussa on sitä jotain. Kun muutin tänne syksyllä 2014, en kokenut koti-ikävää. Koin itseni tervetulleeksi. Täällä tuli selittämättömän hyvä fiilis, jota en oikein itsekään vielä ymmärrä. Viimeistään sen jälkeen minun ei ole tarvinnut kenellekään selitellä valintaani muuttaa tänne, miettiä siirtoa tai kadehtia pääkaupunkiseudun menoa. Harmillista on, että osa ei viihdy Joensuussa, tai ei ole antanut itselleen edes mahdollisuutta viihtyä. 


Elämäni ekan yleisen tenttipäivän aamuna marraskuussa 2014

Minä kuitenkin pidän Joensuusta (ja niin ovat muuten pitäneet kaikki ulkopaikkakuntalaiset vieraanikin). Olen ylpeä tästä paikasta, yliopistosta ja ainejärjestöstäni. Onko se yllättävää? Mielestäni kampusalue, baarit, kahvila- ja myymälätarjonta sekä kaupunkikuva ovat vain näennäisyyttä. Siksi ehdotan: sen sijaan että yritämme peesata ja tehdä ”niin kuin muualla tehdään”, keskitytään meihin. Mitä tahansa se kullekin onkaan – kaveriporukka, meidän ainejärjestö Oidipus, Joensuun kampuksen ihmiset tai koko UEF. Ennen kaikkea: pitäisi antaa mahdollisuus sille, minkä on itse valinnut. Saattaa huomata, että on oikeastaan aika ainutlaatuisessa paikassa. Eikä sillä ole väliä, tuleeko joskus olemaan aito pohjoiskarjalainen, vai palaako kotikonnuilleen valmistuttuaan. Tärkeintä on hyödyntää koko potentiaali, NYT. 

Taitokortteli joulukuussa 2014

Niin kauan kun kurkkii aidan yli aidan toiselle puolelle, voi mennä aika paljon hyviä juttuja ohi. Niin kauan kun laskeskelee kuukausia siihen, että pääsee isompiin ympyröihin tai takaisin kotipaikkakunnalleen, antaa itse asiassa hyvät viitisen vuotta elämästään valua pelkkään odotteluun. Älä siis laske päiviä, ja jos mahdollista - älä laske opintopisteitä. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin: ole avoin sille kaikelle, mitä Joensuu voi sinulle tarjota. Ja vielä niille, jotka kokevat, että tämä on tuulesta temmattu aihe – hyvä. Ota se merkkinä siitä, että viihdyt tässä paikassa. Muista, että se on arvokasta. 

- Maija

Tuleva psykan opiskelija syksyllä 2014 :)
Toukokuinen Niinivaara

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti